Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2022.

Ompelu-projekti

Kuva
Tammikuussa aloitimme ompeluprojektin pian hiihdon aloittamisen jälkeen. Ompelun avulla harjoittelemme silmän ja käden yhteistyötä sekä muita hienomotorisia taitoja. Ompelu tukee lasten matemaattisia taitoja ja harjoittaa kirjoittamisen alkeita oikean kirjoitussuunnan hahmottamisen helpottamiseksi. Alkuun aloitimme yksinkertaisimmilla kuvioilla ja lapset saivat itse vaikuttaa kuvioiden ja lankojen sekä vohvelikankaan värin valintaan. Kuvioita valittiin myös yhdessä aikuisen kanssa  kunkin lapsen taitotason mukaan. Lapset valitsivat ommeltavat kuviot useammasta mallikappaleesta.  Tänä vuonna lapset ovat innostuneita pehmo- ja unileluista ja osa  lapsista halusi  suunnitella yhdessä aikuisen avustuksella ompelutyöstään pehmolelun tai unikaverin. Osa lapsista halusi tehdä omepelutyöstään tyynyn, peiton tai pussukan. Ryhmän aikuiset auttoivat lapsia koneompelussa.   

Mittaamisen opettelua metsässä

Kuva
  Harjoittelimme koko ryhmän kanssa mittaamista. Aluksi kokoonnuimme yhteen ja lapset saivat arvuutella, kuinka pitkä on 1metri, 1centtimetri ja 1 millimetri sekä 1 millimetri. Tämän jälkeen lasten arvaamat pituudet mitattiin oikealla mitalla. Yhteisen opetushetken jälkeen jakauduttiin pienryhmiin. Pienryhmissä lapset saivat itse mitata, kuinka löytää 1metrin pituinen puu, keppi sekä kerätä käpyjono ja piirtää metrin pituinen viiva maahan. Käytössämme oli metrin pituisia keppejä sekä rullamittoja. Lapset istuivat yhteisen opetustuokion ajan kaatuneella puupölkyllä . Lapset keräsivät käpyjä jonoon 1 metrin verran. Etsimme yhdessä 1 metrin mittaisia puita. Lapset yrittivät hypätä 1metrin pituisen matkan, joka varmistettiin mittaamalla.